Test Bank for Essentials of Dental

Radiography, 9th Edition : Thomson

Go to download the full and correct content document:
http://testbankbell.com/product/test-bank-for-essentials-of-dental-radiography-9th-edit
ion-thomson/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Test Bank for Essentials of Dental Radiography for

Dental Assistants and Hygienists 10th Edition by
Thompson

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-essentials-of-
dental-radiography-for-dental-assistants-and-hygienists-10th-
edition-by-thompson/

Test Bank for Dental Radiography: Principles and

Techniques 5th Edition

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-dental-
radiography-principles-and-techniques-5th-edition/

Test Bank for Dental Radiography Principles and

Techniques, 4th Edition: Haring

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-dental-
radiography-principles-and-techniques-4th-edition-haring/

Test Bank for Dental Radiography Principles and

Techniques 4th Edition by Haring

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-dental-
radiography-principles-and-techniques-4th-edition-by-haring/
Test Bank for Essentials of Dental Assisting 6th
Edition by Robinson

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-essentials-of-
dental-assisting-6th-edition-by-robinson/

Test Bank for Patient Care in Radiography 9th Edition

by Ehrlich

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-patient-care-in-
radiography-9th-edition-by-ehrlich/

Essentials of Genetics 9th Edition Klug Test Bank

https://testbankbell.com/product/essentials-of-genetics-9th-
edition-klug-test-bank/

Test Bank for Little and Falaces Dental Management of

the Medically Compromised Patient 9th Edition

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-little-and-
falaces-dental-management-of-the-medically-compromised-
patient-9th-edition/

Test Bank for Essentials of Investments, 9th Edition :

Bodie

https://testbankbell.com/product/test-bank-for-essentials-of-
investments-9th-edition-bodie/
Test Bank for Essentials of Dental Radiography, 9th Edition
: Thomson
full chapter at: https://testbankbell.com/product/test-bank-for-essentials-of-
dental-radiography-9th-edition-thomson/
Test Bank

CHAPTER 1

Multiple Choice

1. Who was awarded the first Nobel Prize for physics in 1901, for his experimental work with radiation?

a. W. J. Morton

b. O. Walkhoff

c. W. D. Coolidge

d. W. C. Roentgen

2. Who is credited with introducing the bitewing radiograph?

a. F. W. McCormack

b. H. R. Raper

c. G. M. Fitzgerald

d. C. E. Kells

3. Who developed the hot cathode ray tube?

a. W. D. Coolidge

b. W. A. Price

c. H. R. Raper

d. W. H. Rollins

4. The development of radiation protection as a science is credited to:

a. A. Cieszyński.
 b. W. D. Coolidge.

c. W. H. Rollins.

d. F. Mouyen.

5. What New Orleans dentist first made practical use of x-rays in the treatment of dental patients?

a. H. R. Raper

b. G. M. Fitzgerald

c. F. Mouyen

d. C. E. Kells

6. Early researchers working in the field of radiography were not aware that continued exposure to x-rays

produced accumulations of radiation effects in the body because x-rays are invisible.

a. Both the statement and reason are correct and related.

b. Both the statement and reason are correct but NOT related.

c. The statement is correct, but the reason is NOT.

d. The statement is NOT correct, but the reason is correct.

e. NEITHER the statement NOR the reason is correct.

7. The most significant advancement in the early days of radiography came in 1913 when W. D. Coolidge:

a. became the first to alert the profession of the dangers of radiation exposure and advocated for the

science of radiation protection.

b. exposed a prototype of a dental radiograph, setting the stage for preventive oral health care.

c. developed a variable, high kilovoltage x-ray machine compatible with the paralleling technique.

d. introduced an x-ray tube that allowed for an x-ray output that could be predetermined and accurately

controlled.

8. The first dental radiograph was produced using an exposure time of:

a. 0.5 second.

b. 1 minute.

c. 5 minutes.
 d. 25 minutes.

e. 1 hour.

9. What component of the dental x-ray machine best limits the size of the x-ray beam to the approximate size

of the image receptor?

a. A pointed cone

b. An open round cylinder

c. A rectangular PID

d. A slit collimator

10. Panoramic radiology became popular in the:

a. 1930s.

b. 1940s.

c. 1950s.

d. 1960s.

e. 1970s.

11. Which of the following is NOT true regarding cone beam volumetric imaging?

a. It images a single selected plane of tissues.

b. It is based on computed tomography.

c. It uses less radiation than a panoramic radiograph.

d. It is designed specifically for imaging dental applications.

e. It is purported to become the gold standard for imaging certain oral conditions.

12. Early dental film required long exposure times because:

a. it was hand-wrapped.

b. the emulsion was only on one side.

c. glass plates were used as the base.

d. the packets were not moisture resistant.

13. Each of the following is an advantage of digital imaging EXCEPT one. Which one is the EXCEPTION?
 a. It reduces radiation over film-based radiography.

b. It eliminates the need for the darkroom and processing chemistry.

c. It allows the use of pointed cones without radiation hazards.

d. It avoids the need for disposal of hazardous materials such as lead foils from film packets.

e. It produces enhanced two- and three-dimensional images.

14. The bisecting technique was the first and earliest radiographic technique for exposing intraoral radiographs

because the bisecting technique is based on the rule of isometry.

a. Both the statement and reason are correct and related.

b. Both the statement and reason are correct but NOT related.

c. The statement is correct, but the reason is NOT.

d. The statement is NOT correct, but the reason is correct.

e. NEITHER the statement NOR the reason is correct.

15. The paralleling technique is taught in all dental assisting, dental hygiene, and dental schools because it is

the technique of choice for imaging intraoral radiographs.

a. Both the statement and reason are correct and related.

b. Both the statement and reason are correct but NOT related.

c. The statement is correct, but the reason is NOT.

d. The statement is NOT correct, but the reason is correct.

e. NEITHER the statement NOR the reason is correct.

16. The rule of isometry is the basis for what dental radiographic technique?

a. Bisecting

b. Paralleling

c. Panoramic

d. Digital

e. Computed tomography
17. Each of the following is a potential use of dental radiographs EXCEPT one. Which one is the

EXCEPTION?

a. Diagnosing dental caries

b. Evaluating development of dentition

c. Detecting missing teeth

d. Assessing patient self-care

e. Evaluating trauma to teeth and supporting bone

18. Producing radiographs of the teeth and/or the oral cavity is called:

a. Radiation producing.

b. Radiology.

c. Roentgenograph.

d. X-raying.

e. Radiography.

19. Dental assistants and dental hygienists meet an important need by providing each of the following EXCEPT

one. Which one is the EXEPTION?

a. Exposing radiographs

b. Processing radiographs

c. Mounting radiographs

d. Prescribing radiographs

e. Interpreting radiographs

20. The positioning indicating device (PID) is sometimes called a “cone” because the PID of early dental x-ray

machines was of a pointed shape.

 a. Both the statement and reason are correct and related.

b. Both the statement and reason are correct but NOT related.

c. The statement is correct, but the reason is NOT.

d. The statement is NOT correct, but the reason is correct.

e. NEITHER the statement NOR the reason is correct.

True/False

1. William Herbert Rollins was awarded the first Nobel Prize for physics.

2. C. Edmund Kells encouraged the practical use of radiographs in dentistry.

3. The radiographer should help the patient hold the image receptor in place during exposure.

4. In the early 1900s dental patients would have to be sent to hospitals or a physician’s office to have a

dental radiograph exposed.

5. Early dental x-ray machines were an electrical hazard.

6. Pointed cones should be used to direct radiation from the x-ray tube to the patient.

7. Dental x-ray film available today is coated with emulsion on both sides.

8. The bisecting technique is the technique of choice for intraoral radiography.

9. Dental radiography supplements visual and physical examination to provide a quality evaluation of a

patient.

10. Digital imaging systems can reduce radiation dosage more than film-based radiography.

11. A radiograph is an image produced by exposure to x-rays.

12. Computed tomography eliminates the use of radiation to produce an image.

13. Digital imaging replaces the conventional dental x-ray machine.

14. The paralleling technique is based on the rule of isometry.

15. The PID is used to direct the useful beam of radiation.

16. X-radiation was discovered when Roentgen was working with a Crookes tube.

17. Roentgen named his discovery the roentgen ray.

18. The x-radiation output of the Crookes tube (named after the English chemist William Crookes) could

be predetermined and accurately controlled.

19. Early scientists and researchers working in the field of radiography were not aware that continued

exposure produced accumulations of radiation effects in the body.

20. In the early 1900s, it was common practice for the radiographer to help the patient hold the film in

place while making the exposure.

Short Answer

1. Who first determined that x-rays would play a role in dentistry?

2. Who is considered to be the first advocate for the science of radiation protection?

3. Who developed the hot cathode ray tube?

4. Which radiograph displays the entire dentition and surrounding structures?

5. What is the technique of choice for intraoral radiography?

6. In dental digital imaging systems, what replaces film?

7. What medical imaging modality records a selected plane of tissues?

8. What is the name of the device that functions to direct the x-ray beam toward the patient?

9. What is the purpose of studying the history of radiography and dental radiography?

10. What are the two techniques for exposing intraoral dental radiographs?
Another random document with
no related content on Scribd:
maanviljelijöitä, 45 miljoonaksi markaksi. Että tästä vajavuudesta
kärsi kaikki muukin liike, oli välttämätöntä. Sellaiset numerot ovat
riittävänä selityksenä vuoden kauheihin tapahtumiin.
X.

Kerjäläiset.

Muistellessa niitä kauhun kuvia, jotka lakkaamattomana

panoraamana pitkin loppumatonta talvea 1868 liikkuivat silmien
edessä, yksitoikkoisesti esittäen kelkkaa vetävää miestä, jonka
alastomuutta ankarassa talvipakkasessa tuskin peitti surkeat
repaleet, äiti perässä kulkien vanhempien lasten ympäröimänä, ja
molemmat, portaille saavuttuansa, kaivaen esille ryysyjen joukosta
pienimmät, usein sairaat lapsensa, vuotavat uudestaan särjetyn
sydämen heikosti umpeen kasvaneet haavat, ja käsi vastenmielisesti
muodostaa nuo mustat kirjaimet, jotka eivät pysty kuvaamaan sitä,
mitä veripunaisilla kirjaimilla on muistiin painettuna. Taikka astui
raskaita askeleitaan joku 10—12vuotias pienokainen, tuskin enää
muistaen kaukaista kotipaikkaansa, taikka vanhempiansa, jotka, kun
viimeinen leipäpala oli syötynä, epätoivossa oli lähettänyt hänet pois
lämpöisestä kodista kylmän ja pimeän talven valtaan. "Mene
hakemaan elatuksesi maailmalta;" kuka kuvaa ne kyyneleet, joita
tuhansissa kodeissa tällä kamalalla eronhetkellä vuodatettiin.
 Mutta turhaa on luetella erityisiä henkilöitä ja tiloja; jokainen ikä
kumpaakin sukupuolta oli yhtä runsaasti edustettuna. Ja koko tämä
mahtava tulva vyörytti aalloissaan kuolettavaa ruttoa, levittäen sitä
erotuksetta rikkaan taloon ja kurjimpaan mökkiin. Kerjäläiskyyti oli
yhtenäisenä velvollisuutena missä vain hevosta oli, ja kuormasta,
joka ajoi pihaan, autettiin tahi kannettiin sairas tahi kuolevainen
huoneesen, jossa tuo onneton sai viipyä kunnes hän oli vähän
lämminnyt ja syönyt sen ruokapalasen, minkä kenties jaksoi syödä,
ja hevonen oli vaihdettu uutta matkaa varten. Mitä heikompi sairas
oli, sitä tärkeämpi oli jouduttaa lähtöä naapuritaloon, jotta
jouduttaisiin kunnallislautakunnan esimiehen tahi jonkun sen jäsenen
luo, että paästäisiin arkun teosta ja muista hautauspuuhista. Tiellä ei
aina vaivattu sairasta kysymyksillä hänen nimestänsä ja
kotipaikastansa, ja kun hän vihdoin saapui jonkun viranomaisen luo,
ei hän enää kyennyt antamaan näistä asioista selkoa.
"Tuntemattoman kiertolaisen ruumiin-arkusta 0 markkaa"
lautakunnan tileissä on hänen ainoa hautakirjoituksensa.

Mutta olihan tuommoinen meno sydämetöntä, suorastaan

petomaista! Eikö olisi voitu ryhtyä johonkin tehokkaampaan
toimeen? Pyydän saada vakuuttaa, että ihmisiä mekin siellä
maaseuduilla olimme, ja koetettiinhan monessa paikassa laittaa
sairashuoneita, kerjäläismajoja y.m. Mutta niissä ennen pitkää nousi
hävityksen kauhistus ylimmilleen. Tietysti niihin aluksi määrättiin
hoitaja. Se kuoli; määrättiin toinen: se kuoli. Kolmatta ei saatu tahi ei
tahdottu lähettää varman surman suuhun. Kävi niissä
itsensäuhraavia naisia koettamassa saada edes raitista ilmaa noihin
rutonpesiin, mutta useissa tapauksissa toivat sieltä muassaan taudin
kotiinsa. Niin jäivät nämä "sairashuoneet" vihdoin sairaiden omaan
huostaan. Aamulla kantoivat ne, jotka siihen kykenivät, yöllä kuolleet
ulos johonkin vajaan, siksi kun kunnallislautakunta tahi
paikkakunnan järjestysmiehet saapuivat irroittamaan jäätyneet
ruumiit maan poveen korjattaviksi. — Omasta näkemästäni en voi
tätä kauheutta todeksi vakuuttaa. Mutta niin kerrottiin niistä
paikkakunnista, joissa tätä keinoa oli koetettu. Monessa
kaupungissakin täytyi sulkea nuo peräti saastutetut huoneet; mikä
mahdollisuus olisi siis ollut maaseuduilla pitää niitä missään
kunnossa? Omassa pitäjässäni koetin sijoittaa sairaat mokkiläis-
akkojenn luo, yhden kuhunkin paikkaan. Yleinen puutteen-alaisuus
vaikutti, että ottajia tarjoutui, vaikka loppupäätös tavallisesti oli itse
hoitajan sairastuminen. Mutta toinen kuin toinenkin keino oli
oljenkorsi, johon tuossa suuressa haaksirikossa tartuttiin, ilman
vähintäkään toivoa, että se kannattaisi, siksi kun joutuisi pelastava
laiva, suvi, jonka tuloa niin kiihkeästi pakkasen ja pimeyden
vallitessa rukoiltiin.

Minun käsitykseni ja kokemukseni mukaan oli sittenkin paras

ensinmainittu keino, että väentulvaa pidettiin alituisessa ja
tasaisessa liikkeessä. Seisova vesi mätänee, sitä saatiin täydellisesti
tuta, kun toivo saada työtä rautatienrakennuksessa seisautti liikkeen.
Jumala oli siihen aikaan Suomen hätääntyneille antanut saman
käskyn kuin "ikuiselle juutalaiselle:" eteenpäin, eteenpäin! Parhaana
lääkkeenä oli raitis ilma, jota oli mahdoton saada missä suurempia
ihmisjoukkoja pitemmäksi ajaksi pysähtyi. Umpinaisesta pirtistä ulos
raittiisen talvi-ilmaan niin kauan kuin siihen mahdollisuutta oli, siinä
ainoa pelastuskeino.

Sopinee kysyä: miksi lähtivät nämä joukot liikkeelle kotipaikoiltaan,

kun hätä oli melkein yhtä suuri kaikkialla? Eikö jokainen paikkakunta
olisi voinut hoitaa omia hädänalaisiansa samoilla kustannuksilla,
joilla kerjäläisjoukot ruokittiin, semminkin kun kovimmin ahdistetut
paikkakunnat saivat runsaimmat apuvarat? Totta epäilemättä on, että
paljon kauheutta olisi vältetty, jos niin olisi tapahtunut. Mutta ensiksi
olivat köyhät liikkeellä jo ennen vuotta 1867, eikä tämä vuosi
suinkaan ollut omiansa lakkauttamaan tulvaa. Tuskin olisikaan varat
pantu niin tasan, jos vaivaishoitohallitus olisi vaatinut samoja
uhrauksia kuin ne, jotka tehtiin nälkään nääntyvän kanssa-ihmisen
hyväksi, kun hän omaan pirttiimme saapui. Kotikulmalla ei aina
tahdottu kerjätä, eikä kotipuolen kerjäläisiä kenties olisi kohdeltukaan
yhtä suopeasti kuin kaukolaisia. Waikka kohtalo tuolla raskaalla
matkalla, johon perhekunnittain lähdettiin, olikin tietämätön ja
kaikista mahdollisuuksista kuolema mahdollisin, älkäämme sentään
ihmetelkö, ettei perhe jäänyt omaan tyhjään kotiinsa nääntymään,
vaan lähti ainakin etsimään pelastusta, niin epävarmalta kuin se
näyttikin.

Toinen kysymys, johon ihmisjärki turhaan etsii vastausta, on se:

millä tuo liikkuva väestö vihdoin saatiin hengissä pysymään? Tosin
oli sille tarjottu elatus niukka, jopa kurja ja riittämätön, mutta kuolon
koko runsas niitto ei ollut suorastaan nälän tuottama, koska se
raivosi niissäkin, jotka eivät mitään varsinaista nälkää nähneet.
Jumala siunaa sen vähän, mitä hyvästä sydämestä ja vähästä
annetaan. Ja Suomen kansan kunniaksi olkoon julki lausuttuna, että
näinä aikoina täydellisesti ja yleisesti nähtiin kauniimpien legendain
toteutumista, kun viimeinen leipä taitettiin nälkäiselle veljelle.
Kiitettäköön täydellä syyllä niitä, jotka keräsivät runsaita lahjoja
hätääntyneille, mutta jättäkäämme tätä vertaamatta niiden
avuliaisuuteen, jotka, itse hätäleipää syöden, ruokkivat päivä päivältä
kulkevia, usein tietämättä mistä heidän oma huomispäiväinen
leipänsä oli saatava. Kovassa koulussa kasvatettuna, osaa Suomen
kansa tarpeen tullessa tätä armeliaisuutta harjottaa jalommin kuin
kukaan muu.
 Tuskinpa lienee ollut sitä metsätorppaa, joka ei saanut joka päivä
kestitä jotakuta vierasta. Taloissa niitä kävi keskimäärin ainakin
kymmenkunta, jopa suurimmissa 60 ja enemmänkin. Miksipä
viillettäisiinkään lukijan sydäntä kuvaamalla tuota jokapäiväistä,
kuukausia kestävää ruoanjakoa. Mutta syystä ylistäkäämme
naistemme ihmeellistä kestävyyttä, kun heidän velvollisuutensa
vaatii heitä taisteluun kuolemaa ja kurjuutta vastaan. Omasta
puolestani täytyy minun, olkoonpa häpeäkseni, tunnustaa, että vain
pari kertaa satuin tuota hirveätä näytelmää näkemään, enkä
olisikaan ollut siinä muuta kuin jaloissa. Surkeinta siinä ei suinkaan
ollut noiden kova-onnisten näkeminen ja ruoanjako heille. Tapahtui
joskus, että avunetsijäin joukko äkkiä rupesi tavattomasti
karttumaan, vihdoin kahdenkertaiseksi. Mikä nyt on? Katsottiin
tarkkaan. Huomattiin, että samat henkilöt olivat käyneet talossa
useina päivinä perätysten, ja että ne, pysyäksensä tuntemattomina,
mikä milläkin tavoin koettivat asettaa rääsyjänsä toiseen muotoon.
Se kurja pala mikä noille onnettomille eilispäivänä oli tarjottu,
houkutteli heitä yöpymään likeisiin mökkeihin ja palaamaan yhtä
kurjan suuruksen saamista varten. Mutta näin padottu tulva olisi
epäilemättä upottanut sekä auttajat että avun-etsijät. Eteenpäin,
eteenpäin! ja sijaa uusille tulijoille, niin täytyi armottoman, mutta
ainoan mahdollisen käskyn kuulua. Miltä se käskijän sydämessä
tuntui, sitä ei ole tarvis tässä mainita.
XI.

Kuolevaisuus 1868.

Jokaiselle on hyvin tunnettu asia, että väestösuhteet kaikkialla

riippuvat kansojen varallisuuden tilasta, siten että ahtaampi
toimeentulo vaikuttaa sekä syntyneiden että kuolleiden lukuun,
toiseen vähentämällä, toiseen lisäämällä. Sotavuodet ovat tietysti
säännöllisistä laskuista poisjätettävät, koska väkiluvun suhteet silloin
riippuvat aivan satunnaisista oloista.

Suomessa, missä maanviljelys on verrattomasti tärkein ja

viimeisiin aikoihin saakka on ollut melkein ainoana elinkeinona,
vieläpä niinkin että viljanviljelys on ollut melkein yksinomainen,
vaikka se meidän ilman-alassamme ja viljelyksemme alkuperäisellä
kannalla ollessa luonnollisesti on ollut suurimmassa määrässä
epävarma, vaikuttaa vuositulo luonnollisesti tuntuvammasti kuin
missään muualla. Ei olekaan yhtään maata, missä väenlisäys olisi
niin epätasainen kuin meillä. Tämän vuosisadan kuluessa on, paitsi
vuotta 1808, ollut viisi vuotta, jolloin väkiluku on varsinaisesti
vähentynyt. Nämä vuodet ovat 1833, joka vähensi väkiluvun 22,246
hengellä 1832 vuoden kadon tähden, samoin 1836 1,107 hengellä ja
vihdoin nuo suruvuodet 1866—1868. Kaikkina muina tämän
vuosisadan vuosina on kyllä väestö lisääntynyt, mutta useina
vuosina varsin vähän: 1832 1,023 ja 1837 467:llä hengellä.
Prosenteissa vaihtelee väkiluvun muutokset -7,90 ja +1,69 välillä
(vuonna 1825). Ruotsissa pysyy sama aaltoliike +0,24 (1813) ja +
1,72 (1860) välillä; lisääntyipä väkiluku 1868:kin + 0,65 %. Tämä
todistaa selvästi Ruotsin vakavampaa taloudellista asemaa, johon
meidän maamme vasta 1868 vuoden jälkeen menestyksellä on
pyrkimässä.

Katovuodet eivät vaikuta väkilukuun ainoastaan lisääntyneiden

kuoleman-tapausten kautta, vaan myöskin syntyneiden luvun
vähentymisellä. 1868 aleni syntyneiden luku 43,757:ään, oltuansa
vuosina 1864: 71,307, 1865: 62,780, 1866: 58,853, 1867: 59,170,
siis vähimmästäkin luvusta noin viidellätoistatuhannella. Paljoa
pikaisemmassa suhteessa kuin syntyneiden luku väheni, kasvoi
kuolleiden luku. Se nousi vuonna 1866: 61,894, 1867: 69,774 ja
1868: 137,720.

Näiden vuosien hirveä kuolevaisuus oli kyllä katovuosien

seurauksena siten, että sopimattomat ja riittämättömät elatus-aineet
tuottivat tavallisen seurauksensa: nälkä-lavantaudin. Mutta tämä
tauti, kerran päästyänsä valtaan, ei suinkaan rajoittunut ainoastaan
niihin, jotka varsinaisesti olivat puutteenalaisia, vaan raivosi yhtä
säälimättömästi niiden seassa, jotka olivat alituisessa yhteydessä
nälkäisten ja sairasten kanssa. "Huomattava on", sanoo
lääkintöhallituksen ylitirehtori F. von Willebrand kertomuksessaan
lääkintölaitoksesta Suomessa vuodelta 1868, "että rutto verrattain
harvoin kohtasi kerjääviä, niin kauvan kun viettivät vaeltavaa
elämäänsä, jota vastoin ne henkilöt, jotka joutuivat heidän
kanssansa yhteyteen, ensikädessä ja melkein auttamattomasti
saivat taudin, mutta kulkevaiset vasta sitten kun rupesivat
pysyväiseen olopaikkaan, joko työlaitoksiin taikka talollisten
palvelijoiksi. Yksityisissä kodeissa kohtasi tauti erittäinkin
kyökkipalvelijoita tahi niitä henkilöitä, jotka kyökeissä jakelivat ruoka-
annoksia; niinikään pappeja, lääkäreitä, sairastenhoitajia ja yleensä
niitä, jotka virkavelvollisuudesta tahi armeliaisuuden toimissa
joutuivat välittömään yhteyteen kerjäävien kanssa. Moni jalo
maamme kansalainen, joka alttiudella toimi väliaikaisten
sairashuoneiden järjestämisessä tahi muissa armeliaisuuden
laitoksissa, vaipui kuolemaan tuossa suuressa taistelussa maan
yleistä hätää torjuessansa."

Kun viralliset tiedon-annot ilmoittavat, että nälkään ja nälkäripuliin

kuoli yhteensä 2,349 (joista yksi kaupungissa!), niin nämä numerot
tosin eivät voi merkitä paljon, muun muassa senkin tähden että
kansa hyvin vastenmielisesti ilmoitti tätä kuoleman syytä eikä sitä
edes käsittänyt, mutta yleensä vahvistavat ne herra v. Willebrandin
lausuntoa. Lavantaudin uhrit ilmoitetaan 57,363:ksi, mutta monet
muutkin taudit olivat epäilemättä suoranaisessa yhteydessä
nälänhädän kanssa, niinkuin esimerkiksi punatauti, joka kaatoi 7,666
henkeä, ja hinkuyskä, jonka uhrit nousivat 3,382:teen.

Ylipäänsä kestivät naiset tuntuvasti paremmin kuin miehet.

Miespuolisten kuolleiden luku oli 72,214 ja naispuolisten 65,506.
Kaikissa ikäluokissa on miespuolisten kuolleiden luku suurempi,
mutta erittäinkin tuntuva on tämä erotus ikäluokissa 25-50, jossa
kuolleiden miesten luku nousee 16,179, jota vastaa 13,386 naista.
Helposti huomasikin jokainen siihen aikaan maaseudulla eläjä, että
mitä tukevampi mies, sitä helpommin sairastui hän ja sitä
varmemmin seurasi tautia kuolema. Wielä merkillisempi on suhde
kuolleiden aviomiesten ja aviovaimojen välillä. Miehen kuoleman
kautta, näet, tuli puretuksi 24,267 ja vaimon kuoleman kautta 15,717
avioliittoa. Kuinka luokkia järjestetäänkin, niin ei ole missään erotus
yhtä silmiinpistävä. Osaksi saattaa erotus olla luonnollinen, koska
mies avioliitossa on vanhempi, mutta tämä ei likimainkaan riitä
yksinomaiseksi syyksi.

Walaisevan kuvan tuonen tuhotöistä saamme niinikään

tarkastamalla kuolemantapausten lukua vuoden eri kuukansina.
Koko vuonna 1867 oli kuolleiden luku jo suurempi kuin minäkään
edellisenä vuotena, mutta ei noussut varsin kammoksuttavaan
määrään kohta leikkuunkaan jälkeen, jolloin vielä oli jonkinmoisia
viljavarojakin hätäleivän ainesten sekaan pantavaksi. Joulukuussa
kasvaa kuolleiden luku jo verraten hyviin vuosiin melkein
kahdenkertaiseksi, ollen se 6,603, kun se samassa kuussa 1859
nousi ainoastaan 3,216. Mutta uuden vuoden alusta kiihtyi
niittomiehen työ yhä raivokkaammaksi. Tammikuussa kuoli 7,959,
Helmikuussa 9,367, Maaliskuussa 14,529, Huhtikuussa 20,626,
Toukokuussa 25,248. Kesäkuussa alenee kuolleiden luku
17,668:saan ja Heinäkuussa 12,866:teen. Silloin ei ollut vielä mitään
uutta viljaa leikattu, ja kuolevaisuuden väheneminen on siis suorana
seurauksena lämpöisestä ilmasta, mutta varmaankin myös mielten
virkistymisestä, kun taas nähtiin kedot viheriöitsevinä, tähät
pelloissa, ja kiitollinen huokaus pääsi jokaisesta sydämestä: "Herra
koettelee, vain eipä hylkää." Wuoden loppukuukausina ja uuden
leikkuun jälkeen vähenivät kuolemantapaukset vähenemistään, niin
että niiden luku Joulukuussa ei ollut varsin tuntuvasti keskimäärää
suurempi.

Jos jätämme lukuun ottamatta isonvihan aikakautta, jolloin miekka

ja vaino vuosikymmeniä tekivät kauhean tehtävänsä, ei ole surma
tehnyt maassamme semmoista hävitystyötä sitten kun nälkävuosina
1696—98. Keskimäärin koko maan väestöstä kuoli 7,90 %,
kaupungin-asukkaista 5,21 % ja maaseudulla 8,10 %.
Odottamattomasti kyllä osoittaa Hämeen lääni suurimman
kuolevaisuuden 10,65 ja sen jälkeen Kuopion lääni 10,35 %. Oulun
läänissä ei ollut kuolevaisuus niinkään suuri (7,20 %) kuin
Uudenmaan läänissä (7,55 %). Wiipurin ja Mikkelin lääneissä, joissa
1867 vuoden sato oli verrattain parempi, teki kuolleiden luku 5,28 %
ja 6,33 %.

Mutta tarkastaessamme kuolevaisuuden suhteita eri

paikkakunnissa, ilmaantuu vielä kauheampia tosi-asioita.
Korkeimmalla kuolevaisuuden prosentilla esiintyy Parkanon pitäjä
Turun lääniä, jossa se nousi 23,18, s.o. likimain joka neljäs henkilö
seurakunnassa laskettiin maan poveen. Kaikkiaan kuoli
seurakunnassa 765 henkilöä ja syntyi 31. Tämän jälkeen
korkeimman prosentin tapaamme Oulun läänissä Reisjärvellä, 21,92.
Turun läänin pitäjistä osoittaa Ruoveden pitäjä (18,64 %) ja Hämeen
läänissä Orihveden pitäjä (16,93 %) korkeimmat prosentit.

Tähän otetut numerot olen saanut tilastollisen viraston erittäin

valaisevasta ja laveasta kertomuksesta väkiluvun suhteista
Suomessa, sen II:sta vihosta.

Ylen surkeata on, että ne suurenmoiset ja kiitettävät ponnistukset,

joihin ryhdyttiin hallituksen ja yksityisten puolelta, eivät voineet
paremmin häätää yleisen kadon seurauksia. Tietystikään tämä ei
alenna niiden arvoa. Ne pelastivat varmaankin satojatuhansia, mutta
se ei ole riittävänä lohdutuksena kun kuitenkin niin lukuisten
kansalaisten täytyi nääntyä yleiseen kurjuuteen. Mitä erittäin
terveydenhoitoon tulee, lausuu siitä päätirehtori v. Willebrand jo
ennen mainitussa kertomuksessaan: "Täytyy tunnustaa yleiseksi
totuudeksi, että äsken loppunut koettelemuksen aika, ennen
kuulemattomine kärsimyksineen sittenkin on jättänyt ratkaisematta
kysymyksen, mitenkä oikeastaan ovat autettavat kerjäläiset ja
hädänalaiset tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Tähän päätökseen
tulee siitä, että useimmat yritykset, sekä yleiset että yksityiset, jotka
tarkoittivat joko suoranaista apua taikka työnansion hankkimista,
sekä vihdoin kaikki, mitä saatiin toimeen tuon suuren sairasjoukon
hoitamisessa, ovat jättäneet sen muiston, että ne, vaikka lähtivätkin
jaloimmasta myötätuntoisuudesta kärsiviä lähimmäisiä kohtaan,
usein tuottivat niukkoja hedelmiä, jopa onnettomuutta siunauksen
verosta."

Nämä lohduttomat sanat, josko liioiteltujakin, valitettavasti pitävät

pääasiassa yleensä paikkansa.
XII.

Kuinka kansa kesti koetelmuksessa.

"Tätä nykyä ovat pistoolit sujuvammasti täällä kaupaksi käypää

tavaraa", kirjoitti syksyllä 1867 Helsingfors Dagbladin jonkinmoinen
kroniköri, sillä verrattoman kevytmielisellä hävyttömyydellä, joka on
moisille herroille omituinen. Ei tarvinne sanoa miltä tuo suora
viittaus, ellei juuri kehotuskaan, vastaisiin väkivaltaisuuksiin tuntui
maaseutulaisille, joilla ei ole onni saada huutaa poliisia joka
kadunkulmassa, ei edes nyt, kun niistä on pidetty isällistä huolta
poliisivoiman lisäämisellä. Mutta paheksumista ja vastalauseen nosti
tämä törkeys jossakin pääkaupunginkin lehdessä. "Tuosta pilasta",
joksi sitä sitten H.D. sanoi, kävi kuitenkin selville mitä
pääkaupungissa ajateltiin kansasta ja lähimmästä tulevaisuudesta.

Entä maaseuduilla? Siellä tosin ensikädessä ei ajateltu ryöstöä ja

pistooleja, mutta totta on, että mielet olivat syys-yötä synkemmät.
Joka miehen laskut osoittivat, että jos viljavarat pannaankin tasan,
niin kuolee hiirikin jyväaitoissa nälkään uuden vuoden aikaan. Mitä
kauhua silloin tulee eteen, kun täytyy sulkea porttinsa ja ovensa
nälkäisiltä laumoilta, jotka kuoleman tuskissa kamppailevat niiden
edustalla? Niin kysyttiin, ja jos vastaus saatiin, niin kuului se: ei sitä
voi kestää. "Rukoilkaat ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella."

Olisihan todellakin sopinut luonnolliseksi otaksua, että kaikki

yhteiskunnalliset siteet raukeisivat odotettavassa suuressa
hävityksessä. Onhan monessa maassa nähty, että suurina
ruttovuosina vimmastunut kansa syyttää lääkäreitä ja ylhäisiä
kaivojen myrkyttämisestä ja muista ilkitöistä kansan surmaamiseksi.
Mutta Suomen kansa yksinkertaisella talonpoikais-filosofiallansa
käsitti täydellä todella katovuotta Jumalan rangaistukseksi. Tuota
"ennakkoluuloa" olivat siihen siis menestyksellä tyrkyttäneet sen
papit. Ja moni näistä papeista näkikin nälkää kilvan
seurakuntalaistensa kanssa, paahtoi tuokkosissa leivänmukaisensa,
kun pitäjän hallan-panemista viljoista ei saatu leiviksi leivottavaa
taikinaa, lähti ruttoisiin mökkeihin lohdutusta kuoleville antamaan ja
vaipui samaan yhteiseen hautaan niiden kanssa.

Tuo matala "talonpoikais-filosofia" ei jaksanut kohota

"herrasfilosofian" tasalle. Se ei tullut ajatelleeksi "että varmaankaan
eivät herrat ja rikkaat ole käytöksellään loukanneet Jumalata ja
sentähden pääsivät he kai siitä rangaistuksesta, joka kohtasi kaikkia
köyhiä." Tämä filosofia ei tartu meidän kansaamme, sentähden, että
se on hienoissa hotelleissa maailman-viisauttansa oppineiden
luoma. Niihin tosin ei ulotu Jumalan rankaiseva käsi, vaikka kuinka
koettaneekin. Mutta jokainen, joka tietää ihmisessä olevan muuta
kuin vatsaa, jokainen, joka tuntee itseänsä solidariseksi kansansa
kanssa, sai kyllä siksi osansa yleisestä onnettomuudesta, että hänen
täytyi, mikä hänen asemansa muutoin olikaan, nöyrtyä Jumalan
käden alle. Kun tuhansia kaatui oikealla ja tuhansia vasemmalla, kun
tässä epätoivoisessa taistelussa nälkää ja kuolemata vastaan
yleinen suru välittömästi tahi välillisesti tunki jokaiseen yksityiseen
kotiin, missä olisi silloin löytynyt niin paatunut, että hän olisi tullut
ajatelleeksi "köyhien" yksinomaista syntisyyttä ja omaa moitteetonta
esiintymistä Herran Jumalan edessä.

Eikä tuo nälkäinen kansa itsekään tullut semmoiseen ajatukseen;

se kyllä omin silmin näki, mitä eivät nähneet nuo veltostuneet
sydämet ja tyhjät aivot, että rangaistus oli sekä yhteinen että yleinen.
Mikäpä muutoin olisikaan estänyt noita nälkäisiä joukkoja
liittäytymästä väkivaltaisia töitä harjoittamaan? Ei ainakaan
poliisivoima maaseuduilla. Mutta varma on, ettei yhtäkään lukkoa
tarvinnut lujittaa, ei yhtäkään ovea tahi akkunaa tarvinnut teljetä, eikä
yhtäkään pistoolia ladata. Isäntäväki nukkui levollisesti huoneessaan
vieraiden, kaikilta maakunnilta kokoontuneiden joukkojen
ympäröimänä. Eivät osoita meidän rikosluettelomme mitään
tavallisista oloista poikkeavaa. Kuolla osasi Suomen kansa, vaan
etsiä pelastustansa rikoksilla sitä se ei osannut.

Semmoiseksi näyttäytyi kansamme tässä taistelussaan.

Ja mistä tämä voima? Siitä tosin "vanhasta aatteesta", että Jumala

katsoo terveelliseksi joskus muistuttaa ihmisiä, että rakentaja
turhaan rakentaa, kylväjä turhaan kylvää, ellei Herra anna
siunaustansa, mutta että tämä sama Herra on laupias ja antaa
myöskin lievitystä tuskissa. Olin usein tilaisuudessa keskustelemaan
näistä asioista kansanmiesten ja -naisten kanssa, mutta kumminkin
on mieleeni painunut pari kohtausta, joissa kansan käsitys käy
erittäin selville.

"Kyllä väittää meidän viisaat, ettei tähän maailman aikaan ihmeitä

tapahdu", sanoi eräs ukko minulle. "Mutta kyllä ainakin nyt näemme
silmiemme edessä ja laveassa määrässä päivä päivältä uudistuvan
tuon ihmetyön, että Kristus ruokkii 5,000 miestä viidellä leivällä ja
kahdella kalalla. Ei suinkaan väki tähän aikaan pysyisi hengissä
vuosisadollaan, hätäleivän aineksilla eikä keräyksillä, ellei Jumala
antaisi näille vähille varoille erinomaista siunaustansa" (Wertaa herra
Tavaststjernan sanoihin: "Ei heidän luoksensa tullut mikään ihana
vapahtaja, joka kolmella leivällä ja viidellä kalalla ravitsi tuhansia.").

Eräänä päivänä olin pyydetty kalunkirjoitusta pitämään varalliseen

naapuritaloon, jossa nuorenläntä isäntä oli kuollut lavantautiin.
Toimitusmiehet tietysti saivat runsaan ravintonsa, ja höystivät, kuten
ainakin, ruokahaluansa puhumalla nälästä. Eräs heistä sanoi:
"Kuinka rikkaaksi tulleekaan Suomen kansa, jos Jumala vielä antaa
tavallisiakin vuosia, kun nyt on opittu näin vähillä toimeentulemaan,
ja viljat vastedes saadaan myydä ulkomaille!" Emäntä joka tunnetun
tavan mukaan passasi pöydässä, vastasi siihen: "Älkää sitä uskoko,
että kansa silloin voi elää niin vähällä kuin nyt. Kun viljaa saadaan
tavallisesti, niin kyllä ihminen tarvitsee tavallisen ravintonsa. Mutta
kun Jumala sulkee kätensä, niin hän antaa voimiakin kestämään
sillä, mitä hän antaa. Ei ihminen elä ainoasti leivästä."

Semmoinen on kansan katsantotapa.

Sittemmin olen saanut asiasta paremman selon. Innostuneena

kerroin näitä keskusteluita eräälle ajattelevalle herrasmiehelle. Hän
sanoi: "Kyllähän tuo on varsin kaunis metafori. Mutta itse asiassa se
ei ole muuta kuin mitä Darwin sanoo ihmisen adaptioni-kyvyksi"
(Ihmisen kyky mukaantua oleviin oloihin). Olihan tuo ämpärillinen
kylmää vettä hehkuvan sydämeni kiukaalle. Mutta kyllä lähtikin siitä
tulikuumaa löylyä.

Nämä onnettomat! Dogmi-uskoa ne sättivät, mutta kaikella heidän

ajatusvoimallaan eivät jaksa huomata, kuinka ovat suin silmin
jokaisen muka tieteellisen päiväkautisen dogmin orjina. Eläkööt
mitenkä jaksavat. Mutta Suomen kansa kestää taisteluissaan niin
kauan kun se pysyy vanhoissa "ennakkoluuloissaan." Riistäkää ne
siltä, ja se tulee myrskyjen ajeltavaksi lastuksi, ilman rauhaa, ilman
satamaa.

Pyydän tässäkin turvautua "virallisiin todistuskappaleisin."

Kuolevaisuussuhteita tutkiessani tapasin Lääkäriseuran
Toimituksissa myöskin kertomuksen Kangasalan lääkäripiirin tilasta
vuonna 1868, jonka on antanut silloin siellä asuva piirilääkäri E. von
Bonsdorff. Hänen todistustansa käytän sitä kernaammin, koska omin
silmin näin mitä hän kertoo, ja koska opin hänessä tuntemaan
miestä, joka säälimättä pani voimansa ja terveytensä alttiiksi
yhteisessä taistelussa ja myöskin osasi asettua kansan
käsityskannalle. Hän sanoo: "Ei sovi kieltää, että useilta puuttui se
vähinkin määrä, mikä ihmisen hengissä pysymiselle, vaikka sitä
kuinkakin supistettaisiin, on välttämätön. Mutta siinäpä, ja siinä
kenties enimmin, kävi ilmi kansan suuremmoinen altistus, kun ei
vaikeimmissakaan oloissa kuultu väestön ilmoittavan nälästä
tapahtuneita kuolemankohtauksia. Useimmiten sattui lavantauti
tekemään lopun, tuottaen sen lohdutuksen, että kuolema oli tullut
vähemmän hirvittävästä syystä. Mutta silloinkin kun ei lavantauti
kohdannut, vaan kuoleman syynä oli yleinen nääntyminen, sanottiin
tätäkin taudiksi, tavallisesti 'jalanpäälliseksi taudiksi', se on
semmoiseksi taudiksi, jossa sairas oli jalkeilla, kunnes kuolema tuli.
Tämä harso peite hädän kauhujen yli oli kuitenkin sekä
hätääntyneille että näkijöille tarpeellinen lievitys aseman vaikeuksien
kestämiseksi." Toisessa paikassa sanoo hän: "Koko tätä surkeutta
jaksoi kestää ainoastaan sen tähden, että kärsimyksen
ylenmääräisyys tylsistytti ja paadutti näkijää, kun ei ollut
ihmisvoimassa mitään tehokasta apua sitä vastaan. Mitä silloin
kärsittiin, sitä ei tule mikään kynä kuvaamaan, koska kansa ei
tahtonut tuoda tuskiansa päivän valoon. Se kärsi täydellisesti
vaijeten."

Arvokkaammilla sanoilla ja jalommalla päästökirjalla Suomen

kansalle en voi lopettaa tätä lukua, kuin seuraavalla otteella Oulun
läänin kuvernöörin, nykyisen senaattorin, parooni G. von Alfthanin
virallisesta kertomuksesta läänin tilasta 1865—70: "Liikuttavalla
alttiudella kärsi ja menehtyi satoja ja tuhansia, ilman että niiden
mieleenkään joutui käydä käsiksi paremmassa tilassa elävien
naapuriensa omaisuuteen, ja ihmeteltävällä pontevuudella ja itsensä
kieltämyksellä kynti väestö uudestaan peltonsa, ja kylvi siihen sen
siemenen, jolla kalvava nälkä olisi voitu hetkeksi sammuttaa."

Niin kesti Suomen kansa koetelmuksensa.

XIII.

1867 vuoden merkitys.

Taistelukentällä oli surman pitkä päivätyö vihdoinkin loppunut.

Kuten ainakin miesten tappotantereella, nousi kysymys minkä voiton
kansan uhraukset olivat tuottaneet, mikä merkitys äsken päättyneelle
hirmu-aikakaudelle oli kansan historiassa annettava. Lohdutonta olisi
niiden, jotka tahtovat kansojen kohtalojen johdossa nähdä
kaikkiviisaan sormen, eikä ainoastaan ylivoimaisten luonnonlakien
hillitsemätöntä leikkiä, ajatella että kaikki kärsimykset, kaikki alttius,
kaikki jalo kestävyys ja pontevuus olivat olleet pelkästään hetken
itsensäpelastus-vaistoa, ilman mitään vaikutusta omaan aikakauteen
ja nouseviin sukupolviin. Oliko Suomen kansa todellakin kärsinyt ja
haudannut toistasataatuhatta lastansa kaiketta pysyväisettä
tuloksetta?

Osoittaahan historiamme useita ajan kohtia, jolloin kansamme on

nääntymiseen saakka ponnistanut voimiansa ilman näkyvää toivoa.
Me, jotka voimme laveammalta silmäillä tapauksia ja niiden
seurauksia, käsitämme helposti, mitä hedelmiä olemme korjanneet
kansamme kestävyydestä ison vihan hävityksissä, sen
uskollisuudesta ja horjumattomuudesta "Suomen viimeisessä
taistelussa."

Älkäämme yrittäkökään vertaamaan puheena olevia vuosia näihin

äsken mainittuihin aikakausiin. Mutta yhtä hyvin pysyy vankkana ja
lohduttavana totena, että se voitto, jonka kansamme tälläkin kertaa
suunnattomilla uhrauksillansa saavutti, ei ole jäänyt tuottamatta
pysyväistä tulosta. Näyttää välttämättömältä edistymiselle, että
kansoja tuon tuossakin järkähytetään juuria myöten, jotta heräjävät
tavallisten päivien unettavasta yksitoikkoisuudesta virkeämpään
toimeen. Myrskyt henkisessä maailmassa ovat yhtä tarpeelliset kuin
aineellisessakin.

Pahin haava suomalaisessa maataloudessa, kotitarpeen

viinanpoltto, oli kyllä säätyjen päätöksen kautta 1863-64 vuosien
valtiopäivillä saatu poistetuksi, mutta surullisena seisoi maanviljelijä
aution "pränninsä" ovella eikä ymmärtänyt miten olla, kuinka elää.
Wähimmin kääntyi hänen ajatuksensa karjaan, tuohon
"välttämättömään pahaan", eikä enää ollutkaan "rankkia" saatavissa,
joka oli ollut ainoana sen hengissä pysymisen ehtona. 1867 vuoden
kato oli vihdoin vaikuttavana saarnana. Oli nähty mitä
mökkiläisämmä oli lehmästänsä myynyt, ja rehukasvien viljelys sekä
paremmat navettarakennukset rupesivat, kuten ihmeen kautta,
näkymään kaikkialla.

Ojitetuilla pelloilla oli huomattu verraten parempi kasvu, koska niitä

kutakuinkin oli voitu 1867 ja 1868 vuoden sateisina syksyinä
aikanaan kylvää, ja lapiomiehet saivat ankaraa kiirutta. Kyllähän
ojien tarpeellisuutta ennenkin tiedettiin, mutta "hullu paljon työtä
tekee, elää viisas vähemmällä", ja "väittihän isäni, ettei hän ikinä
mitään ole ojasta leikannut." Mutta nyt oli saatu kokea, mihin